{"title":"Tupakoinnin lopettaminen","description":"Tupakoinnin lopettamisesta seuraa lukuisia hyviä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Osa vaikutuksista tulee esille jo nopeasti ensimmäisten päivien aikana (mm. verenpaineen ja sykkeen normalisoituminen, haju- ja makuaistin paraneminen) tai parissa kuukaudessa (yskän ja limannousun väheneminen, keuhkojen toiminnan paraneminen, unen laadun ja määrän paraneminen). Osa terveysvaikutuksista saavutetaan lopettamista seuraavien kuukausien tai vuosien kuluessa (sydäninfarktiin sairastumisen ja keuhkosyövän riskin puolittuminen, aivoinfarktin riskin palaaminen normaalitasolle). Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis aina. Lääkehoito helpottaa savuttomaan elämäntapaan siirtymistä lievittämällä tupakanhimoa ja vähentämällä vieroitusoireita, kuten unihäiriöitä, levottomuutta ja ärtyisyyttä. \u003cbr\u003e\u003cbr\u003eIlman reseptiä saatavien nikotiinikorvaushoitolääkkeiden käyttö tuplaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäisten lopettamisen jälkeisten viikkojen aikana repsahdusvaara on suuri. Repsahduksen taustalla on usein liian lyhyeksi jäänyt lääkehoitojakso, liian pieni annostus tai hoitomuoto ei ole ollut paras mahdollinen. Oleellista onkin valita riittävän vahva valmiste ja käyttää sitä oikealla tavalla, säännöllisesti ja riittävän pitkän ajan. Lääkehoito lopetetaan asteittain riittävän pitkän hoidon (mielellään vähintään 3 kuukautta) jälkeen siirtymällä miedompaan valmisteeseen ja\/tai harventamalla ottokertoja, kunnes päivittäinen korvaushoitotuotteen käyttö ja tarve on enää vähäistä. \u003cbr\u003e\u003cbr\u003eNikotiinikorvaushoitovalmisteita on saatavilla useita lääkemuotoja, joista voi valita sopivuuden ja mieltymysten mukaan parhaimman vaihtoehdon. Nikotiinikorvaushoitovalmiste on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen. Varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa muutaman viikon aikana sydäninfarktin jälkeen ja epästabiilissa angina pectoriksessa, sekä vaikeissa rytmihäiriöissä. Sydänsairauksia sairastaville ja raskaana oleville naisille suositellaan lyhytvaikutteisia valmistemuotoja (muu kuin laastari), mikäli lopettaminen ilman lääkehoitoa ei onnistu. Käyttö alle 18-vuotiailla edellyttää aina riittävää, terveydenhuoltohenkilöstöltä saatua ohjausta ja tukea valmisteiden käyttöön ja tupakoinnin lopettamiseen liittyen.","products":[{"product_id":"acetium-imeskelytabletti","title":"ACETIUM imeskelytabletti","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAcetium-imeskelytabletti voi auttaa, kun haluat lopettaa tupakoinnin. Acetiumia voidaan käyttää vähentämään tupakkariippuvuutta. Acetiumin käyttö on helppoa: Imeskele tabletti aina tupakoidessasi. Tupakoinnin lopettaminen onnistuu yleensä parhaiten, kun olet motivoitunut siihen. Imeskelytablettia tulisi käyttää 3-6 kuukauden ajan parhaiden tulosten saavuttamiseksi.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eAcetium-imeskelytabletti on Suomessa kehitetty innovaatio, jolla ei ole perinteisten tupakanvieroitusmenetelmien sivuvaikutuksia, kuten nikotiiniriippuvuutta tai lääkkeiden mahdollisia sivuvaikutuksia.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003eLuo lisää: www.acetium.fi\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Oriola","offers":[{"title":"30 kpl","offer_id":31678947229743,"sku":"338675","price":8.37,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva19373.jpg?v=1620688742"},{"product_id":"78ddf83d","title":"NICORETTE 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"105 fol","offer_id":55122047140174,"sku":"015575","price":20.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":31961497632815,"sku":"031583","price":32.77,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/NICORETTE-2-mg-laakepurukumi-105-kpl.webp?v=1787627015"},{"product_id":"36a41d28","title":"NICORETTE 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia voi käyttää\u003c\/p\u003e\n\n\u003cul\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin lopettamisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin vähentämisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":32463184363567,"sku":"460659","price":10.47,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":31961497763887,"sku":"400168","price":29.14,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":32463184396335,"sku":"031609","price":47.48,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23745.jpg?v=1683236829"},{"product_id":"d6031fb5","title":"NICORETTE 10 mg\/16 tuntia depotlaastari 7 kpl","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista. Depotlaastarista vapautuu hitaasti nikotiinia, joka imeytyy ihon läpi ja kulkeutuu edelleen verenkiertoon. Jos tupakoit runsaasti (yli 20 savuketta\/vrk), aloita hoito 25 mg\/16 tunnin laastarilla. Jos tupakoit alle 20 savuketta\/vrk, aloita hoito 15 mg\/16 tunnin laastarilla. Hoidon kesto on yksilöllinen. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":31961497862191,"sku":"407215","price":19.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23731.jpg?v=1683236782"},{"product_id":"7130023f","title":"NICORETTE 15 mg\/16 tuntia depotlaastari 7 kpl","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista. Depotlaastarista vapautuu hitaasti nikotiinia, joka imeytyy ihon läpi ja kulkeutuu edelleen verenkiertoon. Jos tupakoit runsaasti (yli 20 savuketta\/vrk), aloita hoito 25 mg\/16 tunnin laastarilla. Jos tupakoit alle 20 savuketta\/vrk, aloita hoito 15 mg\/16 tunnin laastarilla. Hoidon kesto on yksilöllinen. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":31961497894959,"sku":"070580","price":19.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23732.jpg?v=1683236779"},{"product_id":"6da0787f","title":"NICORETTE 25 mg\/16 tuntia depotlaastari","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista. Depotlaastarista vapautuu hitaasti nikotiinia, joka imeytyy ihon läpi ja kulkeutuu edelleen verenkiertoon. Jos tupakoit runsaasti (yli 20 savuketta\/vrk), aloita hoito 25 mg\/16 tunnin laastarilla. Jos tupakoit alle 20 savuketta\/vrk, aloita hoito 15 mg\/16 tunnin laastarilla. Hoidon kesto on yksilöllinen. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":31961497993263,"sku":"064917","price":19.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"14 kpl","offer_id":31961498026031,"sku":"118977","price":36.15,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23738.jpg?v=1683236776"},{"product_id":"d97edd42","title":"NICORETTE FRESHMINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":31961498419247,"sku":"017372","price":6.91,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":32463185936431,"sku":"017383","price":20.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":32463185969199,"sku":"030388","price":34.53,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23753.jpg?v=1683236834"},{"product_id":"bff6099e","title":"NICORETTE FRESHMINT 4 mg lääkepurukumi 210 kpl","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia voi käyttää\u003c\/p\u003e\n\n\u003cul\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin lopettamisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin vähentämisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"210 fol","offer_id":31961498779695,"sku":"030397","price":47.48,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva24893.jpg?v=1699483473"},{"product_id":"fbda979f","title":"NICORETTE FRUITMINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":32463184429103,"sku":"029978","price":6.56,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":32463184461871,"sku":"029987","price":19.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":31961499041839,"sku":"029996","price":32.77,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23759.jpg?v=1683236842"},{"product_id":"29e3c671","title":"NICORETTE FRUITMINT 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia voi käyttää\u003c\/p\u003e\n\n\u003cul\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin lopettamisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\t\u003cli\u003etupakoinnin vähentämisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":55122137710926,"sku":"030014","price":9.94,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":55122137743694,"sku":"030024","price":27.66,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":32463185739823,"sku":"030033","price":45.06,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23762.jpg?v=1683236843"},{"product_id":"0e89c657","title":"NICORETTE ICEMINT 2 mg imeskelytabletti 4x40 kpl","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita. Nikotiinikorvaushoito voi auttaa sinua lopettamaan tupakoinnin tai vähentämään tupakointia ennen kokonaan lopettamista. 2 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, jotka ovat polttaneet 20 tupakkaa tai vähemmän vuorokaudessa. Huomaamaton imeskelytabletti sopii myös silloin, kun purukumia tai inhalaattoria ei voi käyttää. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"4x40 kpl","offer_id":49072474816846,"sku":"577300","price":29.1,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nicorette-icemint-2-mg-imeskelytabletti-140-kpl.webp?v=1723701534"},{"product_id":"9c4e9968","title":"ZONNIC MINT 2 mg jauhe suuonteloon, pussi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eZonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"20 kpl","offer_id":31961505792047,"sku":"115370","price":5.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Zonnic_mint_2mg_jauhe_suuonteloon_20kpl.webp?v=1708344566"},{"product_id":"f3484fea","title":"ZONNIC MINT 4 mg jauhe suuonteloon, pussi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eZonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eZonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"20 kpl","offer_id":31961505824815,"sku":"569473","price":5.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21216.jpg?v=1649457879"},{"product_id":"c070a98c","title":"NICOTINELL 21 mg\/24 tuntia depotlaastari","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell lieventää vieroitusoireita ja siten vähentää riskiä että tupakointi aloitettaisiin uudelleen. Nikotiini on varastoituna laastariin ja sitä siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on tavallisesti suurin 8-10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eTupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin, ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell lieventää vieroitusoireita ja siten vähentää riskiä, että tupakointi aloitettaisiin uudelleen. Nikotiinin vapautuminen elimistöön Nicotinellia käytettäessä on vähemmän vaarallista kuin tupakoidessa, sillä laastaria käytettäessä tupakansavussa olevat muut haitalliset aineet jäävät saamatta. Nikotiini on varastoituna laastariin ja sitä siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on tavallisesti suurin 8-10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":32463206514735,"sku":"012799","price":16.59,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"21 kpl","offer_id":31961549307951,"sku":"066423","price":47.1,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21625_7ed58c8a-6207-45d2-a232-3a9c1173ddc4.jpg?v=1655865461"},{"product_id":"8727366c","title":"NICOTINELL MINT 1 mg imeskelytabletti","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\tNicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\tNicotinell Mint imeskelytabletteja käytetään apuna tupakoinnin lopettamisessa vähintään 18 vuotta täyttäneillä henkilöillä. Imeskeltäessä nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Nicotinell Mintia käytetään vähentämään nikotiinin vieroitusoireita nikotiiniriippuvuudessa niillä henkilöillä, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Nicotinell Mint 1 mg imeskelytablettia suositellaan vähän tai kohtalaisesti nikotiinista riippuvaisille tupakoitsijoille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"12 fol","offer_id":55122148753742,"sku":"055376","price":3.65,"currency_code":"EUR","in_stock":false},{"title":"36 fol","offer_id":55122148786510,"sku":"055749","price":7.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":55122148819278,"sku":"055939","price":17.83,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":32462882471983,"sku":"002754","price":37.21,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21653.jpg?v=1655951058"},{"product_id":"485e1aa8","title":"NICOTINELL MINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\tNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":32463206711343,"sku":"012577","price":6.61,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":32463206744111,"sku":"019782","price":18.15,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":31961550323759,"sku":"393959","price":38.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21661.jpg?v=1655951070"},{"product_id":"50654f39","title":"NICOTINELL FRUIT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\tNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":55122145280334,"sku":"012504","price":6.61,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":55122145313102,"sku":"019793","price":18.15,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":31961550487599,"sku":"393934","price":38.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21629_877e29ff-c56e-4c0e-8d06-6c53558b7a8e.jpg?v=1655865472"},{"product_id":"ad818d78","title":"NICOTINELL ICEMINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":31961550553135,"sku":"081613","price":5.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":32463207727151,"sku":"081624","price":18.15,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":32463207759919,"sku":"081635","price":38.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21631_884aa849-6db4-4390-bb09-cc53939dd4e0.jpg?v=1655865481"},{"product_id":"19aeb537","title":"NICOTINELL MINT 2 mg imeskelytabletti","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell Mint imeskelytabletteja käytetään apuna tupakoinnin lopettamisessa. Imeskeltäessä nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Nicotinell Mintia käytetään vähentämään nikotiinin vieroitusoireita nikotiiniriippuvuudessa niillä henkilöillä, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"12 fol","offer_id":55121977082190,"sku":"005036","price":3.88,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"36 fol","offer_id":55121979769166,"sku":"005048","price":10.8,"currency_code":"EUR","in_stock":false},{"title":"96 fol","offer_id":31961551044655,"sku":"005059","price":19.71,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23914.jpg?v=1686116747"},{"product_id":"d0d30ed6","title":"NICOTINELL TROPICAL FRUIT 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":31961551241263,"sku":"418364","price":9.82,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":31961551274031,"sku":"154314","price":24.97,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21643_4080424d-11d3-4037-a021-23b4bb2444f2.jpg?v=1655865489"},{"product_id":"87a63e2e","title":"NICOTINELL 7 mg\/24 tuntia depotlaastari","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell lieventää vieroitusoireita ja siten vähentää riskiä että tupakointi aloitettaisiin uudelleen. Nikotiini on varastoituna laastariin ja sitä siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on tavallisesti suurin 8-10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin ja kun tupakointi lopetetaan voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell lieventää vieroitusoireita ja siten vähentää riskiä että tupakointi aloitettaisiin uudelleen. Nikotiinin vapautuminen elimistöön Nicotinellia käytettäessä on vähemmän vaarallista kuin tupakoidessa, sillä laastaria käytettäessä tupakansavussa olevat muut haitalliset aineet jäävät saamatta. Nikotiini on varastoituna laastariin ja sitä siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on tavallisesti suurin 8-10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":32463208415279,"sku":"012278","price":16.59,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"21 kpl","offer_id":31961552715823,"sku":"066399","price":47.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21627_1d2c48c5-494b-4dfe-aab8-1a01ae163dc5.jpg?v=1655865497"},{"product_id":"897f7e8a","title":"NICOTINELL 14 mg\/24 tuntia depotlaastari","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNicotinell on laastari, josta vapautuu elimistöön nikotiinia. \u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eTupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin, ja kun tupakointi lopetetaan, voi ilmetä ns. vieroitusoireita. Nicotinell lieventää vieroitusoireita ja siten vähentää riskiä, että tupakointi aloitettaisiin uudelleen. Nikotiinin vapautuminen elimistöön Nicotinellia käytettäessä on vähemmän vaarallista kuin tupakoidessa, sillä laastaria käytettäessä tupakansavussa olevat muut haitalliset aineet jäävät saamatta. Nikotiini on varastoituna laastariin ja sitä siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on tavallisesti suurin 8-10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"7 kpl","offer_id":32463208546351,"sku":"012716","price":16.59,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"21 kpl","offer_id":31961553109039,"sku":"066407","price":45.51,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21623_6a093d3d-a483-4e4c-b62c-2efdc3c7fbd3.jpg?v=1655865506"},{"product_id":"eed5111f","title":"NICOTINELL ICEMINT 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":55122140987726,"sku":"079358","price":9.82,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":31961557729327,"sku":"079370","price":24.97,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":55122141020494,"sku":"079381","price":53.8,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21633_1c3daee5-06af-40ec-9e7b-b05a11b3f38c.jpg?v=1655865533"},{"product_id":"ba455496","title":"NICOTINELL LAKRITS 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\tNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":55122139644238,"sku":"008163","price":5.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":55122139677006,"sku":"019339","price":21.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":31961557991471,"sku":"007297","price":32.08,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23796.jpg?v=1683778999"},{"product_id":"31f2b53c","title":"NICOTINELL SPEARMINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":31961558155311,"sku":"071458","price":4.96,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":31961558188079,"sku":"526560","price":16.33,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21645_32c13620-1d46-42e1-8d45-aa3da729d5a9.jpg?v=1655865526"},{"product_id":"1827ecd8","title":"NICOTINELL LAKRITS 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin. Kun tupakointi sitten lopetetaan, ilmenee erilaisia niin kutsuttuja vieroitusoireita. Nicotinell lievittää näitä oireita, kun ylimenokauden ajan elimistö saa sen avulla edelleen pienen määrän nikotiinia.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":32463209431087,"sku":"008172","price":8.18,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":31961558548527,"sku":"019672","price":24.97,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":39394664742959,"sku":"007375","price":44.83,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23805.jpg?v=1683779006"},{"product_id":"06609fa3","title":"ZONNIC PEPPERMINT 1 mg\/annos, sumute suuonteloon, 200 annosta","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eZonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"200 annosta","offer_id":31962620330031,"sku":"114806","price":17.64,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21217.jpg?v=1649457863"},{"product_id":"e8946a55","title":"ZONNIC PEPPERMINT 1 mg\/annos, sumute suuonteloon, 400 annosta","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eZonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"2x200 annosta","offer_id":31962620657711,"sku":"094113","price":28.41,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21218.jpg?v=1649457867"},{"product_id":"af9237ae","title":"NICORETTE FRESHMINT 1 mg\/annos sumute suuonteloon","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Suusumutteen nikotiini imeytyy elimistöön suoraan suun limakalvolta. Suusumutteesta nikotiini imeytyy nopeammin kuin purukumista tai imeskelytabletista.\u003c\/p\u003e\u003cp\u003eNicorette suusumute on tarkoitettu vain tupakasta eroon haluaville aikuisille. Alle 18-vuotiaden ja henkilöiden, jotka eivät ole tupakoineet, ei tule käyttää Nicorette suusumutetta. Tupakointi tulee lopettaa kokonaan hoidon aikana.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 annosta","offer_id":55121982423374,"sku":"396659","price":25.37,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"2x150 annosta","offer_id":31962968260655,"sku":"153579","price":34.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"3x150 annosta","offer_id":55121983504718,"sku":"524415","price":43.16,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nicorette-freshmint-1-mg-annos-sumute-suuonteloon-150-annosta.webp?v=1710484501"},{"product_id":"6afd0437","title":"NICORETTE BERRYMINT 1 mg\/annos sumute suuonteloon, liuos","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette Berrymint suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette suusumute on tarkoitettu vain tupakasta eroon haluaville aikuisille. Alle 18-vuotiaiden ja henkilöiden, jotka eivät ole tupakoineet, ei tule käyttää Nicorette suusumutetta. Tupakointi tulee lopettaa kokonaan hoidon aikana.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 annosta","offer_id":55121987404110,"sku":"410816","price":25.37,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"2x150 annosta","offer_id":31962968850479,"sku":"122664","price":38.17,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23747.jpg?v=1683236787"},{"product_id":"d9c23917","title":"NICORETTE MENTHOLMINT 4 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNicorette-purukumia voi käyttää\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003etupakoinnin lopettamisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003etupakoinnin vähentämisen helpottamiseen\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":31963621621807,"sku":"090447","price":10.47,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":31963621654575,"sku":"048903","price":29.14,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23777.jpg?v=1683325629"},{"product_id":"3f6e57ef","title":"NICORETTE MENTHOLMINT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. \u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista. Nicorette-purukumin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamiseen liittyvää nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Nicorette ei sisällä tupakansavun sisältämiä myrkyllisiä aineita, kuten tervaa ja hiilimonoksidia. Nuorten (12-17-vuotiaiden) ei pidä käyttää Nicorette-purukumia ilman terveydenhuollon ammattilaisen suositusta. Ei alle 12-vuotiaille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 fol","offer_id":32463825731631,"sku":"056364","price":6.91,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"105 fol","offer_id":32463825764399,"sku":"477543","price":20.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"210 fol","offer_id":31963622637615,"sku":"530751","price":34.53,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva23775.jpg?v=1683325636"},{"product_id":"8d36b587","title":"NICOTINELL TROPICAL FRUIT 2 mg lääkepurukumi","description":"\u003cp\u003e\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003eNicotinell lääkepurukumit sisältävät nikotiinia. Pureskeltaessa nikotiini vapautuu hitaasti ja imeytyy suun limakalvolta. Tätä lääkevalmistetta käytetään vähentämään nikotiinintarvetta ja nikotiiniriippuvuuden vieroitusoireiden lievittämiseen yli 18-vuotiailla aikuisilla.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"24 fol","offer_id":32734952914991,"sku":"157047","price":5.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"96 fol","offer_id":32463117844527,"sku":"177785","price":21.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"204 fol","offer_id":32463117877295,"sku":"381005","price":38.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21640_5456e27c-1a62-429d-a586-2fd166ae6d04.jpg?v=1657709274"},{"product_id":"63fee7a9","title":"NICOTINELL MINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg\/suihke","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eNicotinell Mint -suusumute on tarkoitettu lievittämään aikuisten tupakkariippuvuutta. Ei alle 18-vuotiaille.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eNicotinell Mint on nikotiinikorvaushoitovalmiste.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e\u003cspan class=\"blockInner\"\u003e\u003cspan class=\"entry objProp\"\u003e\u003cspan class=\"s\"\u003eNicotinell Mint -suusumutetta käytetään aikuisilla helpottamaan tupakoinnin lopettamista, kun yritetään lopettaa tupakointi kokonaan, tai vähentää tupakointia ennen tupakoinnin lopettamista kokonaan.\u003c\/span\u003e\u003c\/span\u003e\u003c\/span\u003e\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 annosta","offer_id":55121974821198,"sku":"488235","price":16.57,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"2x150 annosta","offer_id":47826017452366,"sku":"392861","price":26.51,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nicotinell-mint-sumute-suuonteloon-liuos-1-mg-suihke-150-annosta.webp?v=1711104386"},{"product_id":"nicorette-icemint-imeskelytabletti-2-mg-40-kpl","title":"NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 2 mg 40 kpl","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eNicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003eNicorette Icemint -imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita. Nikotiinikorvaushoito voi auttaa lopettamaan tupakoinnin tai vähentämään tupakointia ennen kokonaan lopettamista. 2 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, jotka polttavat 20 tupakkaa tai vähemmän vuorokaudessa. Huomaamaton imeskelytabletti on myös hyvä vaihtoehto tilanteisiin, joissa purukumia tai inhalaattoria ei voida käyttää. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"40 kpl","offer_id":50636803866958,"sku":"513073","price":10.62,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/NICORETTE-ICEMINT-imeskelytabletti-2-mg-40-kpl.webp?v=1734500318"},{"product_id":"9a1d3e57","title":"NICORETTE FRUIT imeskelytabletti 2 mg 40 kpl","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eNicorette Fruit-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita ja nikotiinihimoa.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e2 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, joilla on lievä nikotiiniriippuvuus (heille, jotka polttavat päivän ensimmäisen savukkeen yli puoli tuntia heräämisen jälkeen tai enintään 20 savuketta vuorokaudessa). Nuorille (12–17-vuotiaille) vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta. Ei alle 12-vuotiaille lapsille.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"40 kpl","offer_id":50636803932494,"sku":"416851","price":9.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/NICORETTE-FRUIT-imeskelytabletti-2-mg-40-kpl.webp?v=1734500458"},{"product_id":"abbedb99","title":"NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 4 mg 2x40 kpl","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eNicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003eNikotiinikorvaushoito voi auttaa sinua lopettamaan tupakoinnin tai vähentämään tupakointia ennen kokonaan lopettamista. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e2 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, jotka ovat polttaneet 20 tupakkaa tai vähemmän vuorokaudessa. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e4 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, joilla on voimakas nikotiiniriippuvuus (päivän ensimmäinen savuke 30 minuutin sisällä heräämisestä tai yli 20 savuketta päivässä). \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eHuomaamaton imeskelytabletti sopii myös silloin, kun purukumia tai inhalaattoria ei voi käyttää. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"80 kpl","offer_id":50721496236366,"sku":"044004","price":23.73,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/NICORETTE-ICEMINT-imeskelytabletti-4-mg-2x40-kpl.webp?v=1734500152"},{"product_id":"788c751b","title":"NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 2 mg 2x40 kpl","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eNicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003eNicorette Icemint -imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita. Nikotiinikorvaushoito voi auttaa lopettamaan tupakoinnin tai vähentämään tupakointia ennen kokonaan lopettamista. 2 mg vahvuinen imeskelytabletti sopii tupakoitsijoille, jotka polttavat 20 tupakkaa tai vähemmän vuorokaudessa. Huomaamaton imeskelytabletti on myös hyvä vaihtoehto tilanteisiin, joissa purukumia tai inhalaattoria ei voida käyttää. Alle 18-vuotiaille vain terveydenhuollon ammattilaisen suosituksesta.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"80 kpl","offer_id":50721505804622,"sku":"158003","price":18.86,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/NICORETTE-ICEMINT-imeskelytabletti-2-mg-2x40-kpl.webp?v=1734500765"},{"product_id":"nicotinell-depotlaastari-21-mg-24-h-21-kpl","title":"NICOTINELL depotlaastari 21 mg\/24 h 21 kpl, Paranova","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eNicotinell on laastari, joka vapauttaa elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin, ja tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita. Nicotinell lieventää näitä vieroitusoireita ja vähentää siten riskiä tupakoinnin uudelleen aloittamiselle. Nikotiini on varastoituna laastariin ja siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on yleensä korkeimmillaan 8–10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eNicotinellia käytetään vieroitusoireiden lievittämiseen tupakoinnin lopettamisen yhteydessä. Nikotiinin imeytyminen laastarista on vähemmän haitallista kuin tupakansavun kautta, koska laastarin käytön yhteydessä elimistöön ei päädy muita savukkeiden sisältämiä haitallisia aineita. Nikotiini vapautuu laastarista hitaasti ihon kautta, ja veren nikotiinipitoisuus saavuttaa yleensä huippunsa 8–10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"21 kpl","offer_id":54962536251726,"sku":"580301","price":55.05,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nicotinell-21-mg-depotlaastari-21-kpl-paranova.webp?v=1761364919"},{"product_id":"nicotinell-depotlaastari-7-mg-24-h-21-kpl-paranova","title":"NICOTINELL depotlaastari 7 mg\/24 h 21 kpl, Paranova","description":"\u003ch3\u003e\n\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eNicotinell on laastari, joka vapauttaa elimistöön nikotiinia. Tupakoidessa elimistö tottuu nikotiiniin, ja tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita. Nicotinell lieventää näitä vieroitusoireita ja vähentää siten riskiä tupakoinnin uudelleen aloittamiselle. Nikotiini on varastoituna laastariin ja siirtyy hitaasti ihon kautta elimistöön. Veren nikotiinipitoisuus on yleensä korkeimmillaan 8–10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eNicotinellia käytetään vieroitusoireiden lievittämiseen tupakoinnin lopettamisen yhteydessä. Nikotiinin imeytyminen laastarista on vähemmän haitallista kuin tupakansavun kautta, koska laastarin käytön yhteydessä elimistöön ei päädy muita savukkeiden sisältämiä haitallisia aineita. Nikotiini vapautuu laastarista hitaasti ihon kautta, ja veren nikotiinipitoisuus saavuttaa yleensä huippunsa 8–10 tunnin käytön jälkeen.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"21 kpl","offer_id":55043587998030,"sku":"572448","price":47.38,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nicotinell-7-mg-depotlaastari-21-kpl-paranova.webp?v=1761365889"}],"url":"https:\/\/nettiipteekki.com\/collections\/tupakoinnin-lopettaminen.oembed","provider":"Nettiapteekki.fi","version":"1.0","type":"link"}