{"title":"Täit ja syyhy","description":"\u003cp\u003ePäätäit ovat noin 2–3 mm pituisia ja ne esiintyvät enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Niitä on vaikea havaita pelkästään hiuksia silmin tarkastellen. Täitartunnasta voi varmistua kampaamalla hiukset tiheäpiikkisellä täikammalla valkoisen paperin päällä, jolloin ne on helppo havaita. Päätäit purevat hiuspohjaa aiheuttavat siten kutinaa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePäätäiden häätöön voidaan käyttää permetriinishampoota tai päätäitä tukahduttavia shampoita. Kaikki perheenjäsenet kannattaa hoitaa samalla kertaa. Hoito toistetaan valmisteen ohjeen mukaan noin viikon kuluttua. Lisäksi saivareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa. Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteessa pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Myös pakastaminen yön yli tappaa täit.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSyyhyn aiheuttaa syyhypunkki. Sen pääoireena on kova iltakutina. Alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta myöhemmin ilmestyy etenkin sormiväleihin ja kämmeniin lyhyitä \"käytäviä\". Jos lähiomaisilla, päiväkodissa tai koulussa on lääkärin toteamaa syyhyä ja omat oireet sopivat tautiin, voidaan hoito aloittaa ilman lääkärissäkäyntiä. Tällöin käytetään permetriiniä sisältävää voidetta. \u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e","products":[{"product_id":"clinic-taikampa-oriola","title":"CLINIC Täikampa","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003ePoistaa täit ja saivaret ilman kemiallisia aineita.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eKäyttö todetun täitartunnan yhteydessä sekä ennaltaehkäisevästi, jos on epäily mahdollisesta täitartunnasta  poistamaan mahdolliset täit ja saivaret.\u003c\/p\u003e","brand":"Oriola","offers":[{"title":"1 kpl","offer_id":31961249349679,"sku":"337154","price":13.08,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva3453_80af7eaa-0eff-4fd2-86d1-59300ef62311.jpg?v=1597770409"},{"product_id":"cailap-taikampa-medifon","title":"CAILAP Täikampa","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eTiheäpiikkinen kampa.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eSoveltuu täiden poistamiseen.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Medifon","offers":[{"title":"1 kpl","offer_id":31961279660079,"sku":"9224201","price":2.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva11867_247f8bb3-a803-40b2-a7b4-a15310b5bcc8.jpg?v=1597770924"},{"product_id":"paranix-shampoo-tamro","title":"PARANIX Shampoo päätäiden häätöön","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eHelppokäyttöinen shampoo täiden häätöön aikuisille ja yli 2-vuotiaille\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eHelppokäyttöinen shampoo täiden häätöön aikuisille ja yli 2-vuotiaille. Turvallinen ja nopea menetelmä täiden ja saivareiden poistoon. Kaksitehoinen shampoo sisältää dimetikonia ja mineraaliöljyä, jotka tukahduttavat ja kuivattavat päätäit. Tuotteen vaikutus on mekaaninen, joten täit eivät tule vastustuskykyisiksi. Miellyttävä tuoksu. Pakkauksessa mukana metallinen täikampa.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"200 ml","offer_id":31962697859119,"sku":"2060523","price":24.59,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva22260.jpg?v=1665011764"},{"product_id":"paranix-sensitive-tamro","title":"PARANIX Sensitive päätäiden poistoon","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eTehokas ja hellävarainen hoito täiden poistoon.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eTehokas ja hellävarainen hoito täiden poistoon. Valmiste sopii erityisesti pitkähiuksisille ja herkälle päänahalle. Liuos poistaa täit ja niiden munat sekä tekee hiuksista sileät ja helposti kammattavat. Koostumus on hellävarainen ja hajusteeton eikä sisällä lääkeaineitä tai myrkyllisiä torjunta-aineita. Ei rasvoita hiuksia tai hiuspohjaa eikä ärsytä päänahkaa.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 ml","offer_id":31962700742703,"sku":"2103216","price":22.84,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva13718_39d3ff09-4abc-4089-8e04-10c0648147d1.jpg?v=1597785141"},{"product_id":"beurer-ht15-taikampa-medifon","title":"BEURER HT15 Täikampa","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eBeurer HT15 Täikampa\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eBeurer HT15 Täikamman avulla pääset kätevästi eroon täistä ja täin munista hiuksissa ilman että joudut käyttämään täishampoita. Kammassa kulkee ihmiselle vaaraton jännite joka tappaa täit ja täin munat osuessaan niihin, samalla täi ja täin munat jäävät kampaan kiinni. Kammasta lähtee vaimea ääni kun se osuu täihin tai täin munaan.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Medifon","offers":[{"title":"1 kpl","offer_id":31962871595055,"sku":"9277628","price":21.49,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva10752_206995f5-d518-4d7b-ab21-307739e75a55.jpg?v=1602953191"},{"product_id":"magnien-taikampa-medifon","title":"MAGNIEN Täikampa","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003ePäistään pyöristetyt piikit ruostumatonta terästä. Ergonominen kahva. Suojukseen integroitu suurennuslasi ja puhdistusharja.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003etäikampa\u003c\/p\u003e\n","brand":"Medifon","offers":[{"title":"1 kpl","offer_id":31962984284207,"sku":"9278651","price":10.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva10958_33ccd250-4e51-417e-acb0-1b778ab309f1.png?v=1602444348"},{"product_id":"6b7ce066","title":"NIX 50 mg\/g emulsiovoide","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNix- emulsiovoidetta käytetään ihon syyhytartunnan hoitoon.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eSyyhy on kutiava ihonmuutos, jonka aiheuttaja on syyhypunkki. Yksi hoitokerta Nix-emulsiovoiteella yleensä riittää, mutta tarvittaessa hoito voidaan uusia. Emulsiovoiteen vaikuttava aine on permetriini. Alle 2 -vuotiaille lapsille ja iäkkäimmille sekä pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksellä.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 g","offer_id":31963156676655,"sku":"441642","price":34.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Nix-5-emulsiovoide-30-g.webp?v=1710700227"},{"product_id":"nitcomb-taikampa-metallinen-tamro","title":"NITCOMB Täikampa metallinen","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e Nitcomb-M2 täikammalla poistat hiuksiisi eksyneet täit sekä hirvikärpäset tehokkaasti. Nitcomb-M2 täikampa on kaksirivinen: Ensimmäinen rivi pyydystää suuret täit ja toinen, tiheämpi rivi pyydystää pienet täit ja saivareet. Kamman piikkien pyöristetyt kärjet eivät takerru hiuspohjaan ja tekevät kampaamisesta helpompaa.\u003c\/p\u003e\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eNitcomb täikammalla poistat hiuksiisi eksyneet täit sekä hirvikärpäset tehokkaasti. Hyvän täikamman tulee poistaa sekä täit että saivareet ja piikit eivät saa taipua kammatessa.\u003cbr\u003eNitcomb-M2 täikampa on kaksirivinen: Ensimmäinen rivi pyydystää suuret täit ja toinen, tiheämpi rivi pyydystää pienet täit ja saivareet.\u003c\/p\u003e\u003cp\u003eKaksi teräspiikkiriviä, tiheä ja tiheämpi, kaksinkertaistavat tehokkuuden. Kampa on valmistettu siten, etteivät piikit taivu kammatessa. Kamman piikkien pyöristetyt kärjet eivät takerru hiuspohjaan.\u003cbr\u003eNitcomb-M2 kammalla poistat myös hiuksiisi eksyneet hirvikärpäset tehokkaasti.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"1 kpl","offer_id":31964034039855,"sku":"2013134","price":13.48,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva15601_2fad1a32-372f-41a6-8cc9-404a37f0d180.png?v=1602356777"},{"product_id":"hedrin-all-in-one-shampoo-tamro","title":"HEDRIN All in One Shampoo päätäiden häätöön","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eNopeimmin eroon täistä ja niiden munista – helposti hiustenpesun yhteydessä! Vaikutusaika vain 5 minuuttia.\u003c\/strong\u003e\u003cbr\u003e\nHedrin All in One Shampoolla pääset eroon täistä ja niiden munista yhdellä hiusten pesulla. Hedrin All in One Shampoo tappaa täit, poistaa munat ja puhdistaa hiukset. \u003c\/p\u003e\n\n\u003cp\u003eHedrin All in One Shampoon vaikutus perustuu fysikaaliseen vaikutusmekanismiin. Siksi täit eivät pysty kehittämään vastustuskykyä Hedrin All in One Shampoolle. Hedrin All in One Shampoo tappaa kaikki elävät täit ja liuottaa samalla liima-aineen, joka kiinnittää täiden munat hiuksiin. Täiden munat irtoavat ja huuhtoutuvat näin helposti pois samalla kun hiukset pestään ja huuhdellaan.\u003c\/p\u003e\n\n\u003cp\u003eAllergy Certified -merkitty. Hajusteeton.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp\u003eShampoo päätäiden hävittämiseen, täin munien poistamiseen ja hiusten pesuun. \u003c\/p\u003e\n","brand":"Tamro","offers":[{"title":"100 ml","offer_id":40660130201647,"sku":"2191948","price":15.69,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"200 ml","offer_id":40172515622959,"sku":"2191930","price":20.45,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva21035_350x670_d052b583-4f77-4d82-8ec5-b0bdd077af96.png?v=1647685121"},{"product_id":"d1ffa836","title":"PERXINE 50 mg\/g emulsiovoide","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm\"\u003ePerxine 50 mg\/g emulsiovoide on lääke syyhyn hoitoon aikuisilla, nuorilla ja vähintään 2 kuukauden ikäisillä lapsilla.\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm\"\u003ePerxine on tarkoitettu syyhyn hoitoon aikuisilla ja yli 2 kuukauden ikäisillä lapsilla. Perxinen vaikuttava-aine on permetriini.  Syyhyn aiheuttaa syyhypunkki, joka leviää läheisen ihokosketuksen kautta. Syyhyn pääoire on kova iltakutina.\u003c\/p\u003e\n","brand":"Oriola","offers":[{"title":"30 g","offer_id":41595463630895,"sku":"115319","price":23.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/products\/Pakkauskuva24078.webp?v=1687931101"},{"product_id":"hedrin-protect-go-spray","title":"HEDRIN Protect \u0026 Go Spray päätäitartunnan suojaamaan","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eHedrin Protect \u0026amp; Go® suojaa lastasi päätäitartunnalta ja hoitaa samalla hiuksia - ilman allergisoivia ainesosia. Tämä kliinisesti tutkittu hoitosumute tappaa täit ennenkuin tartunta pääsee leviämään. Nopea ja yksinkertainen - suihkuta hiusten tyveen ja jätä vaikuttamaan. Käytä Hedrin Protect \u0026amp; Go®-valmistetta säännöllisesti suojaamaan päätäitartunnoilta - erityisesti koulussa tai yhteisleikeissä, kutsuilla tai yökylässä. Allergiasertifioitu tuote. Hajusteeton. Ihoystävällinen.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus\u003c\/strong\u003e:\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003eSuojaa päätäitartunnoilta.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"120 ml","offer_id":47605937144142,"sku":"2252989","price":13.37,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Hedrin_protect_go_spray_120ml.webp?v=1707937933"},{"product_id":"bevitamed-taishampoo-250-ml","title":"BEVITAMED Täishampoo 250 ml","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eKaksivaikutteinen 2-in-1-täishampoo tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet täitartunnat. Sopii 1-vuotiaasta alkaen. Ei sisällä hyönteisten torjunta-aineita. Silikoniton. Pakkaus sisältää metallisen täikamman.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNitistä täit ja ehkäise uudet tartunnat. Kaksivaikutteinen 2-in-1-täishampoo, joka tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet tartunnat. Bevitamed Täishampoo on helppokäyttöinen ja nopeavaikutteinen: tehoaa 15 minuutissa. Ei sisällä torjunta-aineita, eikä tuotteelle kehity vastustuskykyä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVoidaan käyttää täitartuntojen ennaltaehkäisyyn säännöllisesti, ehkäisevä vaikutus kestää 3 vrk. Ennaltaehkäisevä vaikutus toteutuu, kun hiukset pestään Bevitamed täishampoolla kahdesti viikossa täiden esiintymisen aikana.\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"250 ml","offer_id":47733226766670,"sku":"9260039","price":10.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Bevitamed_taishampoo_250_ml.webp?v=1709635126"},{"product_id":"bevitamed-taishampoo-100-ml","title":"BEVITAMED Täishampoo 100 ml","description":"\u003cb\u003eTuotekuvaus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003e\u003cmeta charset=\"utf-8\"\u003e\u003cspan\u003eKaksivaikutteinen 2-in-1-täishampoo tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet täitartunnat. Sopii 1-vuotiaasta alkaen. Ei sisällä hyönteisten torjunta-aineita. Silikoniton. Pakkaus sisältää metallisen täikamman.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cb\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/b\u003e\u003cbr\u003e\n\u003cp\u003eNitistä täit ja ehkäise uudet tartunnat. Kaksivaikutteinen 2-in-1-täishampoo, joka tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet tartunnat. Bevitamed Täishampoo on helppokäyttöinen ja nopeavaikutteinen: tehoaa 15 minuutissa. Ei sisällä torjunta-aineita, eikä tuotteelle kehity vastustuskykyä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVoidaan käyttää täitartuntojen ennaltaehkäisyyn säännöllisesti, ehkäisevä vaikutus kestää 3 vrk. Ennaltaehkäisevä vaikutus toteutuu, kun hiukset pestään Bevitamed täishampoolla kahdesti viikossa täiden esiintymisen aikana.\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 ml","offer_id":47733240037710,"sku":"9280290","price":8.63,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Bevitamed_taishampoo_100_ml.webp?v=1709635270"},{"product_id":"linicin-ultra-shampoo-100-ml","title":"Linicin ULTRA Shampoo 100 ml","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLinicin ULTRA Shampoo 100 ml – kolmivaikutteinen täishampoo\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLinicin ULTRA Shampoo\u003c\/strong\u003e on kolmivaikutteinen shampoo päätäiden ja saivareiden hoitoon. Se tappaa täit ja saivareet jo \u003cstrong\u003e5 minuutissa yhdellä käyttökerralla\u003c\/strong\u003e in vitro -testin perusteella, puhdistaa hiukset sekä auttaa suojaamaan uudelta tartunnalta jopa 72 tunnin ajan.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eShampoo levitetään kuiviin hiuksiin, ja tarkka levitin helpottaa tuotteen annostelua päänahkaan sekä hiusten pituuksiin. Linicin ULTRA Shampoo sopii aikuisille ja yli 4-vuotiaille lapsille.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eLinicin ULTRA Shampoo yhdistää täiden hoidon ja hiusten pesun yhteen käyttökertaan. Öljypohjainen koostumus vaikuttaa nopeasti, mutta huuhtoutuu pois kuten tavallinen shampoo.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePakkauksen mukana tulevalla tiheäpiikkisellä täikammalla voidaan poistaa kuolleet täit ja saivareet hiuksista käsittelyn jälkeen. Uudelleentartunnan ehkäisemiseksi kaikki tartunnan saaneet perheenjäsenet tulee hoitaa samanaikaisesti.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLinicin ULTRA Shampoo on tarkoitettu päätäiden ja saivareiden hoitoon sekä hiusten puhdistamiseen hoidon yhteydessä. Tuote auttaa myös suojaamaan uudelta tartunnalta jopa 72 tunnin ajan.\u003c\/p\u003e","brand":"Oriola","offers":[{"title":"100 ml","offer_id":59951480373582,"sku":"202216","price":16.57,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Linicin-ULTRA-Shampoo-100-ml.webp?v=1785868050"},{"product_id":"licevex-taishampoo-100-ml","title":"Licevex Täishampoo 100 ml","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLicevex Täishampoo 100 ml – päätäiden ja saivareiden häätöön\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLicevex Täishampoo\u003c\/strong\u003e on tehokas valmiste päätäiden ja saivareiden häätöön sekä uusien täitartuntojen ehkäisyyn. Se tehoaa täihin ja saivareisiin jo \u003cstrong\u003e15 minuutissa\u003c\/strong\u003e ja auttaa suojaamaan uusilta tartunnoilta jopa \u003cstrong\u003e3 päivän ajan\u003c\/strong\u003e.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKaksivaikutteinen koostumus tukkii täin hengitysaukot sekä kuivattaa ja käpristää sen nahan. Valmiste sisältää lisäksi \u003cstrong\u003eLPF®-täisuojan\u003c\/strong\u003e, joka vaikeuttaa täiden kiinnittymistä hiuksiin ja auttaa ehkäisemään uusia tartuntoja. Sopii käytettäväksi 1-vuotiaasta alkaen.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eLicevex Täishampoo on tarkoitettu päätäiden ja saivareiden tappamiseen sekä uusien täitartuntojen ehkäisyyn. Sopii aikuisille ja yli 1-vuotiaille lapsille.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLicevex Täishampoo auttaa hoitamaan päätäitartunnan tehokkaasti ilman hyönteismyrkkyjä. Shampoo on helppo levittää hiuksiin, ja pakkauksen mukana tuleva täikampa auttaa poistamaan täitä ja saivareita käsittelyn jälkeen.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eValmistetta voidaan käyttää myös säännöllisesti täitartuntojen ennaltaehkäisyyn tilanteissa, joissa uusille tartunnoille altistuminen on mahdollista.\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 ml","offer_id":60312101126478,"sku":"9559467","price":18.36,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Licevex-Taishampoo-100-ml.webp?v=1786368184"},{"product_id":"licevex-taishampoo-250-ml-1","title":"Licevex Täishampoo 250 ml","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLicevex Täishampoo 100 ml – päätäiden ja saivareiden häätöön\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eTuotekuvaus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eLicevex Täishampoo\u003c\/strong\u003e on tehokas valmiste päätäiden ja saivareiden häätöön sekä uusien täitartuntojen ehkäisyyn. Se tehoaa täihin ja saivareisiin jo \u003cstrong\u003e15 minuutissa\u003c\/strong\u003e ja auttaa suojaamaan uusilta tartunnoilta jopa \u003cstrong\u003e3 päivän ajan\u003c\/strong\u003e.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKaksivaikutteinen koostumus tukkii täin hengitysaukot sekä kuivattaa ja käpristää sen nahan. Valmiste sisältää lisäksi \u003cstrong\u003eLPF®-täisuojan\u003c\/strong\u003e, joka vaikeuttaa täiden kiinnittymistä hiuksiin ja auttaa ehkäisemään uusia tartuntoja. Sopii käytettäväksi 1-vuotiaasta alkaen.\u003c\/p\u003e\n\u003ch3\u003e\u003cstrong\u003eKäyttötarkoitus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/h3\u003e\n\u003cp\u003eLicevex Täishampoo on tarkoitettu päätäiden ja saivareiden tappamiseen sekä uusien täitartuntojen ehkäisyyn. Sopii aikuisille ja yli 1-vuotiaille lapsille.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLicevex Täishampoo auttaa hoitamaan päätäitartunnan tehokkaasti ilman hyönteismyrkkyjä. Shampoo on helppo levittää hiuksiin, ja pakkauksen mukana tuleva täikampa auttaa poistamaan täitä ja saivareita käsittelyn jälkeen.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eValmistetta voidaan käyttää myös säännöllisesti täitartuntojen ennaltaehkäisyyn tilanteissa, joissa uusille tartunnoille altistuminen on mahdollista.\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"250 ml","offer_id":60348870459726,"sku":"9559478","price":24.44,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0233\/6843\/3711\/files\/Licevex-Taishampoo-250-ml.webp?v=1786368666"}],"url":"https:\/\/nettiipteekki.com\/collections\/tait-ja-syyhy.oembed","provider":"Nettiapteekki.fi","version":"1.0","type":"link"}